
Galleria Raamikossa on esillä taiteilija Salme Törmän maalauksia ja installaatioita. Taiteilijan työhuone on samassa osoitteessa.
Salme Törmä taiteellisesta työskentelystään:

"Taiteilijana koen olevani aineettomuuden keräilijä. Pieni muuttuu suureksi, näkymätön näkyväksi. Pidän puun siementä kämmenelläni. Puu kämmenellä, ajatus pienen suuruudesta hiljentää. Keveästi lentää tulevaisuuden puu. Mahdollisuus.
Työtä tehdessäni tartun mahdollisuuteen. Näkymättömästä, mutta olemassaolevasta tietoisuuteeni leijuvat muistot, unet, mielen kuvat. Eriaikaiset tapahtumat yhdistyvät aikakerroksien rajat ylittäen. Ajatukset muotoutuvat kuviksi ja sanoiksi, jotka ovat minulle tärkeitä, ainutkertaisia.
Näkymättömästi olen kiinni menneessä, etenen tulevaa kohti. Tässä hetkessä elän kaikkien aikojen kohtauspisteessä, risteyksessä.
Luonnon suuri puutarha tarjoaa impulsseja. Pysähdyn, lumoudun, ihmettelen. Alitajunnan tiedostamattomat kerrokset aktivoituvat vastaanottamaan signaaleja ja liittämään ne aiemmin koettuun.

Luonnossa kulkiessani olen lapsi, oppilas. Fyysisen ikäni rajallisuus todentuu kalliolla istuessani.
Läsnäolevia ovat aina myös näkymättömät elementit; äänet, hajut, tuuli, lämpötila, muistot. Jokainen kokemus on abstraktin ja konkreettisen synteesi. Ympäristön variaabeli ominaisuus lisää vaikutelman kerroksellisuutta, antaa mahdollisuuden yhä uudenlaisiin tulkintoihin.
Tyynen vedenpinnan taikapeiliin piirtyvä kuvajainen on hetken todellisuutta, joka särkyy keveästä kosketuksesta, tuulenkin.

Syntyvaiheessaan maalaukseni ovat kuin kuvajaiset. Hauraita, katoavaisia, mutta täydellisen todellisia. Työskennellessäni tarvitsen hiljaisuutta ja rauhaa, asettumista lähelle särkymistä, rajatiloihin tulemista, jotta voin lähestyä alitajuntani kuvajaisia niitä rikkomatta.
Etsin sisäistä hiljaisuuden tilaa, johon kaikki äänet, sanat ja kuvat voivat esteettä tulla."
Salme Törmä
Teoksia suojaa laki tekijänoikeudesta
salme.torma(at)raamikko.fi